Blogini on muuttanut!


Uusi blogini löytyy osoitteesta www.marjamailla.fi

perjantai 6. maaliskuuta 2015

Talvikalastusta


Näkeeköhän naiset jotenkin erilailla huonekalut, kuin miehet ne näkee. Vuosien ihasteluni Diamond-tuolia kohtaan muuttui muutama vuosi sitten toiveeksi saada sellainen kotiini. Toivoin tuolloin tuolia mieheltäni syntymäpäivälahjaksi pyöreiden vuosien kunniaksi. Toiveeni tyrmättiin, koska miehen mielestä katiskat kuuluu veteen eikä olohuoneeseen. Hiukan itsepäisenä olen toteuttanut tuon tuoli haaveeni työhuoneeseen. Ajattelin, että siellä voisin ihastella sitä töitä tehdessäni, onhan se niin kaunis minusta. Toisin kuin mieheni, joka tuolin nähtyään kommentoi tuolia "rumilus, maailman rumin tuoli".


Joulun aikaan olohuoneeseen piti tehdä tilaa kuuselle. Siirsin olohuoneen nojatuolin työhuoneeseen ja  Diamond-tuoli (katiska) päätyi lisäistuimeksi olohuoneeseen. Tuoli sopi kivasti sisustukseen ja se osoittautui lasten lempipaikaksi. Jotakin oli tehtävä asialle, sillä halusin jättää tuolin olohuoneeseemme. Muistin kaapissamme Impalan- taljan, joka oli kotiutunut meille miehen metsästysmatkalta. Taljan kaunis väri sopi kivasti mustan tuolin kaveriksi ja olohuoneen väritykseen. Talja pääsi katiskan pehmikkeeksi ja osaksi olohuoneen sisustusta. Talja taisi tehdä myös mieheen vaikutuksen, sillä hän on useita kertoja istunut tuolissa. Mieleni on tehnyt mainita suuresta saaliista jonka katiska on pyydystänyt. Olen kuitenkin osannut pitää suuni kiinni ja myhäillä hiljaa itsekseni.

8 kommenttia:

  1. Hei, mahtava katiska! Meillä painittiin vuosia sitten String-hyllyjen kanssa, mieheni ei voinut niitä sietää, näyttivät kuulemma kioskin hyllyiltä. Nyt istuvat sisustukseen niin hyvin, ettei edes niitä huomaa ja ohimennen tuumasi, että laitetaan sitten tuohon kolmanteen lastenhuoneeseen se blogihylly! Täällä sisustusintoilija pähkää tuota AJ-valaisinta, ottaako musta vaiko valkoinen jalkavalaisin, siinäpä päivän pähkinä. Mukavaa viikonloppua,

    terkuin Sari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä miehet on niin helppoja, tuntuu että välillä pitää periaatteen vuoksi purnata vastaan. Itse tykkään mustasta AJ-valaisimesta enemmän, se on kuin veistos ja muodot pääsee paremmin esille vahvassa värissä.

      Poista
  2. Haha! Siinä missä naiset käyttää kovin kuvailevia ilmaisuja puhuessaan väreistä, miehet osaa kyllä tuon taidon yhdistää kalusteen muoto johonkin tuttuun esineeseen =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta..osalla miehistä tuntuu muu olevan yhden tekevää kun vaan sohvan paikka ei muutu.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kauan siitä ehdinkin haaveilla ja onneksi myös haaveeni toteutin, on se niin kaunis.

      Poista
  4. Hei,
    ehkä jossain olet kertonutkin, mutta minkä valmistajan tuo ihan sohvapöytänne on..? :)
    T. Mirva

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sohvapöytä on Natuzzin. Ihastelin sitä pitkään ja se sattui tulemaan Kuopion myymälän poistomyyntiin, sain siis hyvän alennuksen ja näin pöydänpinnnan ostaessani sen. Marmori on aika arvoituksellinen materiaali, ikinä ei voi tietää minkä näköisen pinnan saat, kun tilaat marmoria tai muuta kiveä. Marmori on ajaton materiaali ja sopii monen materiaalin kanssa yhteen. Tuon pöydänkansi on rungon päällä imukupeilla ja mikäli haluaisi vaihtelua niin sen voisi vaihtaa esim. lasiin tai toisen väriseen kiveen.

      Poista