Blogini on muuttanut!


Uusi blogini löytyy osoitteesta www.marjamailla.fi

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Jakkaran paikka


Kotien monitoimi huonekaluksi ovat noussut erilaiset jakkarat. Sisustuslehtien ja -blogien kodeissa näyttää olevan suuri kirjo Artekin jakkaravalikoimasta. Miksipä ei, sillä pieni huonekalu muovautuu näppärästi apupöydäksi sohvan vieraan ja vierastuoliksi ruokapöydän ympärille. Kauniista jakkarasta ja valtavasta valikoimasta huolimatta en koe Artekin jakkaraa meidän kotiin soveltuvaksi. 
Toisin kävi jakkaran kanssa jonka ostin mökillemme, se on juuri minun makuuni ja soveltuu meidän kotiimme kivasti. Jakkara on ehtinyt pyörähtää kodissamme jo monessa kohtaa ja muutamia kuviakin sain siitä räpsittyä. 


Jonkin aikaa jakkara saa toimia muratin alustana olohuoneemme nurkassa. Kevään tullen ne molemmat saavat matkata mökillemme. Mökille jonka kuistilta nappasin syksyllä mukaani tuon muratin, ihan vaan hetkeksi tuomaan vihreää olohuoneeseen. Syksyllä en osannut kuvitella, että saisin pidettyä muratin näin kauan elossa, taitaa olla aika sitkeä yksilö kyseessä. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti