Blogini on muuttanut!


Uusi blogini löytyy osoitteesta www.marjamailla.fi

sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Lahjoja


 Kukkia ja ruokalahjoja on kiva saada sekä antaa. Lasten opettajille muistamiseksi valikoitui kauniit Nicolas Vahe tuotteet kera kukkasten. Ajattelin, että ensimmäinen lomapäivä olisi kiva aloittaa hyvällä kahvilla ja nautiskella kahvia hörppiessä kauniista kukkasista. 


Kauniit pakkaukset on ymmärretty vihdoin kotimaisessakin tarjonnassa. Ihastuin Fazerin keksipakettiin, joka on saanut kuvioinnin Arabian Piilopaikka- astiasarjan kuvituksesta. Keksipaketti pääsi osaksi siskoni lahjaa, johon kuului myös Pentikin mustikkaservetit ja keittiöpyyhe. Keksipaketin kauniin pakkauksen taustalla oli muistutus hänen salaherkutteiluistaan lapsena. Muistan kuinka hän tyhjensi keksipaketit pohjan kautta ettei äiti huomaisi keksien rohmuamista. Muistan myös kuinka tyytyväinen äitimme oli, kun laittoi vieraille kahvileipää pöytään ja kaapista löytyi vajaita keksipaketteja. 
Keksirohmu siskoni tykkää myös kukista, pihanlaittamisesta ja erityisesti heinäkasveista. Synttärikukan asemaa toimitti tällä Bambu, viime vuonna ostin hänelle pensaan kukan asemasta. Miksipä jotakin pensasta tai perennaa ei voi viedä viemisinäkin.

Hyvää syntymäpäivää isosisko ja aurinkoisia lomapäiviä opettajille!



keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Marjoista virtaa

Välillä tuntuu pukkaavan kiirettä ja väsyttää, onneksi marjoista saa virtaa. Pakastimesta löytyy vielä vattua ja mustikkaa. Niiden kaveriksi teimme kookosmaitovanukasta, hyvää ja raikasta.


Kookosmaitovanukkaat

1prk (165ml) kookosmaitoa
4rkl sokeria
2dl maustamatonta jogurttia
2 liivatelehteä
1 limetin mehu ja raastettua kuorta

Sekoita kulhossa kookosmaito, sokeri ja jogurtti. Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä. Kuumenna kattilassa limetin mehu. Liota liivatelehdet mehuun ja anna seoksen hieman jäähtyä. Kaada liivateseos kulhossa olevien ainesten joukkoon (sekoita kokoajan). Kaada kookosseos kuppeihin hyytymään ja anna jäähtyä kylmässä pari tuntia. Tarjoa marjojen kera. 


 Ohjeen olen poiminut joskus Yhteishyvä- lehdestä ja muokannut hiukkasen. Tällainen on kiva jälkiruoka, vaikka grilliruoan jälkeen ja lisukkeita voi soveltuu oman maun mukaan. Lapset söivät vanukasta marjojen ja mangososeen kera. Nyt luonnostakin saa jo koristeita sekä pikku naposteltavaa. Koritelin annokset ketunleivän lehdillä ja kukilla, kauniita ja tuo hiukan kirpeyttä annoksen.  Ketunleivät sopii, vaikka salaatin joukkoon ja lapset syö niitä kokoajan metsässä liikkuessaan. 


sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Hupuilla uutta ilmettä



Hienot ilmat ovat hellineet viikonlopun viettoa eikä ötököt vielä häiritse ulkoilua. Viikonloppu onkin mennyt pitkälti ulkosalla pihatöitä tehden ja lasten maastojuksukisoissa huoltajan sekä toimitsijan roolissa. Viikonloppuun mahtui myös leppoisa kahvitteluhetki uuden Plaza interior- lehden seurassa. Kahvit nautiskelin keittiön saarekkeen äärellä äitienpäivälahjaksi saamastani kupposesta. Saarekkeen luona sijaitsevat baarituolit saivat jokin aika sitten uudet huput, jotka Hannele taidokkaasti ompeli. 



Ompelutyöhön olen erittäin tyytyväinen ja väri- sekä kangasvalinta osui nappiin. Mietin miksi en ole aiemmin teettänyt tuoleihin huppuja, sillä niillä saa valtavasti piristystä sisustukseen. Muistelen, että näin olinkin aikonut, ehkäpä aiemmin ei vaan ole tullut mieluisia kankaita vastaan. Baarituoleista sekä ruokapöydäntuoleista tulee nyt vahva suomifiilis, mutta tähän on tulossa pientä muutosta. Hannele lupasi ommella ruokapöydäntuoleihin huput. Kankaaksi valitsin Lauritzon´s Molski- kankaan, mutta väri on vielä hiukan mietinnässä. Harvoin tuleevastaan tällaista kangasta jonka väreistä suurinosa on itselle mieluisia. Mietin mennäänkö varmalla vaihtoehdolla vai hiukan rohkeammalla. 



Kuvassa näkyy joitakin omia suosikkejani ja taustalla näkyy myös baarituolien mustikansininen kangas. Lupasin palautttaa kankaan tiistaina Verhotalolle, joten päätös olisi tehtävä huomenna. 
Mikä näyttäisi hyvältä tuon sinisen kaverina?






lauantai 23. toukokuuta 2015

Perjantaipuskat


Ensimmäinen vapaa ilta tällä viikolla, tekeepä hyvää. Saimme miehenkin kotiin, vaikka lentäjienlakko varjosti kotiin pääsyä. Henkisesti jo valmistauduin asiaan ja yritin lohduttaa ettei lakot kestä yleensä useaa viikkoa kerallaan. Perhe on nyt kasassa ja lisäksi saimme nauttia kauniista illasta ulkosalla. Pihapelejä, puiden raivaamista metsästä ja mullan lapiointia sekä kärräämistä. Kohta alkaa olla jo hiukan kuvattavaa myös tännekin tai olisi varmaan jo nyt, mut olen hiukan kriittinen kuvattavien aikaansaannosteni suhteen. 


Puutarhan kukintavaihetta on vielä odotettava hiukan, joten turvauduin kukkakaupan tarjontaan. Sekalainen kimppu vähän kaikkea, tällaisia saa tehdä pian omistakin kukista. Kimppu tuo kivasti palan kesää sisustukseen ja väritkään eivät ole pahasta. Toisen kimpun tein krysanteemista, mustikanvarvuista ja riidenliekosta. Tämän kimpun veimme mummolleni, hiukan piristystä. Sovimme, että käyn hänet katsomaan kukkapenkkejä ensi viikolla. Kukkapenkeissäni on kukkia joita olen saanut mummoltani, aika jännää että osa kukkapenkkien kukista on ollut elämässäni jo lapsuudesta lähtien. Muistan kuinka kauniisti mummoni pionit kukkivat portaiden pielessä sijaitsevassa kukkapenkissä. 


Mummoni kimpusta tuli hyvin kesäinen ja luonnonläheinen. Tällaiset kimput ajattelin tehdä myös lasteni opettajille, kiitokseksi lukuvuodesta. 

Hyvää viikonloppua!


torstai 21. toukokuuta 2015

Raikkaan herkullista


Pihalla touhutessa tulee harvoin juotua mitään, saatika syötyä välipalaa. Yleensä käy niin, että lihasten väsyessä ja alhaisen verensokerin vuoksi alkaneen päänsäryn jälkeen asia tulee mieleen. Muistuttaakseni itseäni kokosin muutaman vinkin, joita voi nautiskella pihatöiden lomassa. 

Ensimmäisenä kuvissa näkyvä vesimeloninpaloilla maustettu vesi. Joukkoon olen lisännyt jääpaloja ja sitruunamelissaa. Tällaista vettä oli tarjolla hotelimme aamupalalla Ruotsissa ja nyt tätä on tullut tehtyä kotonakin. 


Toisena vinkkinä perinteinen rahka, josta saa juotavan version Flora vanillan ja mangososeen avulla. Näiden vuoksi ei tarvita sokeria ja on erityistä herkkua myös lasten mielestä.

1prk Flora vanillaa
1prk pehmeää maitorahkaa
mansikoita /tai muita marjoja
1prk lasten mangososetta

Laita ainekset blenderiin ja sekoita hyvin. 


Mansikkamargarita

500g kohmeisia pakaste mansikoita
1/2 dl Vaaleaa siirappia
1/2 sitruunan mehu
n. 2dl kivennäisvettä tai vettä
ripaus raastettua sitruunan kuorta.

Mittaa ainekset blenderiin ja sekoita juoma kuohkean tasaiseksi. Lisää tarvittaessa nestettä ja sekoita uudelleen. Nauti heti. Voit myös korvata sitruunan limellä ja maustaa juoman mintulla. 

Ihastus juoma kohtaan syntyi viime viikonloppuna Matkusen ostoskeskuksessa sijaitsevassa Iittalan liikkeessä. Siellä oli Pakkasmarja- yrityksen edustaja esittelemässä heidän tuotteitaan ja tarjoili tätä maukasta juomaa. Tämän jälkeen meillä on nautittu tätä herkullista juoma joka päivä. Juoma sopii niin saunajuomaksi kuin pirteäksi aloitukseksi päivälle. Mikäli meillä ei harrastettaisi voimakkaasti marjastusta, ostaisimme pakkastealtaasta näitä Suonenjokelaisen yrityksen kotimaisia tuotteita. 
Heidän verkkosivuiltaan löytyy muitakin hyviä ja marjaisia ohjeita. Itse taidan testata tulista vadelmakastiketta grillatulle kanalle.



tiistai 19. toukokuuta 2015

Maustettu klassikoilla


Ihailen sisustuslehdistä vanhoja koteja lankkulattioineen, koristeellisten listojen kera, kauniilla ikkunasyvennyksillä. Kodeista löytyy vanhoja huonekaluja ja usein ne on maustettu klassikoilla, kuten Louis Poulsenin valaisimilla. Mikä tahansa klassikko onkaan kyseessä, näyttää se joka paikassa yhtä hyvältä. Ne vaan on niin kauniita, että niitä jaksaa ihastella niin sisustuslehdissä, blogeissa kuin kotonakin. Sama pätee klassikkotekstiileihin joista löytyy kuoseja vuosien ja vuosien takaa. Välillä niitä voi "lepuuttaa" kaapissa ja ottaa ne takaisin käyttöön kokien uutuuden viehätystä. Sohvaltani löytyy pari klassikkokuosia joiden seurassa Hannelen *Aarreshaali ei jää kakkoseksi. Kuvasin teille viime päivieni kohdan jota pysähdyn välillä ihastelemaan. Tämä taitaa olla sitä arjen kauneutta, jota silmäni hakee omasta ja toisten kodista.



Arjen kauneuden lisäksi iloa tuottaa onnistumiset kasvien suhteen. Voi kuinka erilaiselta tuo omalla pihalla kasvatettu tulppaani tuntuukaan tai jo kuukauden ajan kukinnoillaan ilostuttanut medinilla. Kaikki on keväällä täynnä uutta puhtia ja anopinkielikin on tehnyt kahdeksan kukkaputkea. Jännä nähdä millaiset hampsokkeet nupuista aukeaa. 

*blogiyhteistyö

sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Kesävieraille


Rakensimme mökillemme aitan kaksi vuotta sitten, aitta on malliltaan perinteinen luhtiaitta. Aitta on helpottanut perheen majoitusjärjestelyjä ja nyt myös vieraamme voi yöpyä mökillä. Aitan yläkerta on pyhitetty lasten käyttöön ja heidän kavereiden yökylättelytilaksi. Alakerrassa sijaitsee puuliiteri/varasto ja pieni vierashuone. Rakennusvaiheen jälkeen siirsimme huoneeseen mökin vanhan vuodesohvan, joka on liian suuri tilaan. Nyt sohva saa siirtyä yläkertaan ja sohvan tilalle tulee Ikean Brimnes- sohvasänky. 
Uuden sängyn myötä huoneesen tulee lisää tilaa ja ajattelin myös freesata huonetta. Huoneeseen olen koonnut tavaroita, joilla yritän saada huoneeseen hiukan viihtyisyyttä. 


Tyynynpäällisiä kaapin kätköistä, Hektar-valaisin ja voikukkatyynynpäällinen Ikealta, krominaulat ja kynttilät Bruka Design, maalia (Tikkurila N494)  aiemmin entisöimääni tuoli vanhukseen ja kuvia vanhoihin kehyksiin. Katsotaan mihin näillä päästään ja lopputuloksesta lupaan kuvia, kun saan Ikean palapeli sängyn askarreltua kasaan. 
Nyt kuitenkin palkitsen pihatöistä väsyneen kroppani saunalla ja raikkaalla mansikkamargaritalla (alkoholittomalla).


perjantai 15. toukokuuta 2015

Villaa jalkojen alla


Mökkimme kaipasi uutta mattoa, kun entinen juuttimatto oli valtava pölyn kerääjä ja teki pehmeään mäntylattiaan jälkiä. Maton etsinnässä ei kauaa nokka tuhissut, sillä markkinoille on tullut paljon kivoja mattoja. Eräs niistä on Linie Design Elliot- matto, josta olin nähnyt kuvia Sisustuksen koodin verkkosivuilla. Itselläni oli aiempaa kokemusta kyseisestä merkistä, joten se helpotti valintaani. Tilasin maton Sisustuksen koodista ja matkahuolto toimitti sen perille saakka. 


Matto on ollut jonkin aikaa käytössä ja olen valintaani eriyisen tyytyväinen. Paksu villamatto tuntuu kivalta jalkojen alla ja itse tykkään lueskella pehmeällä matolla. Erityisen mieluisaa luettavaa kolahti postilaatikkoon jokin aika sitten Glorian koti- lehden tiimoilta. Kauniita koteja, mökkejä ja erityisesti Pop Å nousi jutuista esiin. Kauniita tuotteita joita voisin sijoittaa myös mökillemme. Kuvassa näkyvä daybed ja Saanan ja Ollin tyynyliina sopisi kivasti mökimme sisustukseen. 
Turku taitaa kuulua kaikkine ihanuuksineen ensi kesän vierailukohteeksi. Taidan yhdistää huvin sekä harrastuksen ja pidentää Louna- Jukolan reissua. Vähän niinkuin ennakkotutustumista maastoihin tai ainakin lähistöön ja sisustusputiikkeihin.  


keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Itselleni


Äitienpäivän kunniaksi ostin itselleni hortensian. Hiukan erilainen väritys, kuin yleensä näkee. Hortensian ostin Joensuun Kukkatalolta, heidän leikkokukkakylmiössä on valtava valikoima eri lajikkeita ja värejä. Mikäli omistaisin ison pyöreän Svenkt Tenn maljakon, olisi se kiva täyttää kylmiöstä löytyvillä kukkasilla. Ihastelen maljakkoa sisustuslehdissä ja varsinkin siihen soveltuvia rentoja kimppuja. Kyseinen maljakko rentoine kimppuineen löytyy myös kauniista Houseno31- blogista. Samantyylisiä kimppuja voisi tehdä kuvassa näkyvään Muuton Silent- vaasiin, johon olen laittanut valtavan kokoisen hortensian. Hortensian olisi voinut myös jakaa osiin ja laittaa moneen eri maljakkoon tai vaikka juomalaseihin. Tällätavoin rakentuisi myös kiva kattaus, maljakkoina voisi toimia, vaikka eriväriset Marimekon Sukat makkaralla lasit.

Äitin kuvaamista on kiva härkätä

Pienempi hortensian kukka katkesi mökin kuistilla sijaitsevasta hortensiasta. Hortensiat ovat leikkokukkana pitkäaikaisia. Täytyy vaan muistaa laittaa ne lämpimään veteen ja leikata niiden varteen pitkä imupinta. Sama kikka koskee kaikkia puuvartisia kukkia, kuten lumipalloheisiä ja syreenia. 



tiistai 12. toukokuuta 2015

Herneet pullossa


Tällä kertaa ei ole herne nenässä vaan pulloissa. Ripaus multaa ja herneet pulloon. Pulloissa herneenversot pysyy paremmin pystyssä ja näyttää muutenkin kivalta. Herneenversot tuo kivaa vihreyttä mökille ja maistuukin hyvältä. Vihreää jonka kuka tahansa saa kasvamaan. Lapset olivat koulussa testanneet herneen kasvatusta eri tavoin. Herneet olivat lähteneet kasvamaan jopa pimeässä kaapissa ja mullan sijaan oli käytetty sanomalehteä. Tämän perusteella ei ole kovinkaan suuria paineita onnistumisen suhteen.



Yksi pulloista roikkuu amppelin tavoin ikkunassa, pulloja voisi olla useampikin rinnakkain. Tällä tavoin saisi muodostettua hiukan erilaisen "viherseinän". Pullon olen ostanut H&B Homelta, täytyy kurkata ensi kerralla onko näitä vielä myynnissä. Voisihan amppelaita rakentaa itsekin erilaisista pulloista ja purnukoista amppeleita.