Blogini on muuttanut!


Uusi blogini löytyy osoitteesta www.marjamailla.fi

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Pörröiset ihanuudet


Tuntuu, että vasta oli viikonloppu ja nyt onkin jo viikko vierähtänyt puoleen väliin. Palataan kuitenkin Ohjelman täyteiseen viikonloppuun joka tuli vietettyä ulkoillen. Sisällä tuli oltua vain ruoanlaitossa ja kylässä käydessä. Hippohiihtojen jälkeen vierailimme mummolassa jossa vieraili myös nämä karvaiset söpöläiset. Kuvat otin siis lauantaina ja sunnuntaina pienokaiseille tuli ikää viisi viikkoa. Pentuja kuvasin viimeksi heidän ollessa kaksi viikkoisia. Näiden kolmen viikon aikana pentujen kehitys on ollut hurjaa, tämän ehkää huomaa parhaiten kun käy katsomassa aiemmat kuvat.


Pennutkin pääsivät hetkeksi nauttimaan kauniista ulkoilukelistä ja hankiaisista. Pennut olivat hiukan ihmeissään lumesta, mutta sekään ei heidän menoa haitannut. Hankiaiset olivat myös mummolan kahvipöytäkeskustelun muisteluosiossa. Joitakin vuosia sitten vanhempamme pakkasivat eväät mukaan ja lähdimme isolla lapsiporukalla nauttimaan hankiaisista. Auringon loistetta, mäenlaskua ja retkieväitä siis mukavia muistoja lapsuudesta. Sama jatkuu omien lasten kanssa ja ihana huomata kuinka he nauttivat metsässä liikkumisesta. Kuvista voi myös päätellä kuinka valtavasti lapset tykkää pennuista ja mikä parasta he pääsevät näkemään pentujen kehittymisen. Jokaiselle on muodostunut oma suosikki pentu jota halitaan ja rapsutellaan eniten. Kukapa tällaisia söpöläisiä ei haluaisi halia ja paijata ( :


2 kommenttia:

  1. Hei, onpa lutusia pentuja! Meillä lapset alkoivat heti toivomaan samanlaista lemmikkiä. Minkä rotuisia nämä ovat? Osaatko kertoia, millaisia ovat isoina, luonteeltaan, vaatimuksiltaan jne.? Kati

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rotu on mittelspitz. Enemmän tietoa siskoni koirista löytyy nettisivuilta: http://varoun.123kotisivu.fi . Käy kurkkaamassa sivustoja niin sieltä saat paremmin tietoa, kun kyseessä on ihminen jolla on omakohtaista kokemusta rodusta.

      Poista