Blogini on muuttanut!


Uusi blogini löytyy osoitteesta www.marjamailla.fi

perjantai 10. huhtikuuta 2015

Järjestelyä



Muokkasin olohuoneen järjestystä alkuviikosta ja tänään ennen illan hämärtymistä ehdin ottaa muutaman kuvan toiseltakin suunnalta. Nykyinen järjestys tekee tilasta entistäkin avaramman ja tällainen kevennys sopii kevääseen. 
Kuvissa näkyy eilen ostamani "perjantaipuskan" kukkasia. Olohuoneessa on viherkasveja, joten tila ei kovin runsaasti kukkasia kaipaa. Kauniit maljakot ovat saaneet kaverikseen palmunoksan ja krysanteemin. Nykyään tykkään pitää runsaampaa kimppua keittiön tasolla. Näin kukista saa nauttia myös keittiössä touhutessa ja kimppua voi ihastella Egg-tuolissa istuessa.


Kauniit kukkaset saivat illalla siistin kodin ympärilleen, kun jälleen heiluin imurin sekä mopin kanssa. Rapakelit meinaa kuitenkin lannistaa tämän kotihengettären mielen, sillä siivouksen tulos ei kovin kauaa säily. Onneksi kurakelit menee ohi ja kohta saadaan pihakin kuivaksi ja ehkäpä lumetkin sulaa ennen juhannusta. Nyt täytyy nauttia puhtaasta kodista, kukkasista ja viikonlopusta. 
Keväistä viikonloppua!



5 kommenttia:

  1. Hei, tuo kevennys on hyvä sana näin keväällä. Joka paikkaa kotona täytyy keventää, jotenkin omaa oloakin helpottaa. Ja kuules, laitoin sen AJ:n valaisimen mustana, oli parempi valinta kuin valkoinen tähän meidän tarkoitukseemme. Että se sitten on kaunis! Jahas, pienen järkkäilyn kautta lasten kanssa ulos, aurinko paistaa!

    Mukavaa viikonloppua,

    terkuin Sari

    VastaaPoista
  2. Meitä on hemmoteltu kauniilla päivällä ja mekin ollaan touhuttu kaikkea ulkona. Helposti päivä menisi siivotessa, mutta nyt on auki nauttia valosta ja auringosta.
    Lisääntynyt valon määrä tekee keventämisen ( ja siivouksen) sisätiloissa tarpeelliseksi, huh miten kaikki pölykin näkyy hyvin. Ihastuin Sini pölykintaaseen jonka avulla pölyt on helppo puhdistaa ja kinnas on kätevä myös valaisinten puhdistuksessa. Kiva kuulla, että sait valaisimen kotiutettua. Meillä ollut Aj jo useamman vuoden, aina se näyttää yhtä hyvältä ja soveltuu moneen paikkaan. Hyvää viikonloppua teillekin!

    VastaaPoista
  3. Hei, tästä löytyikin kiva uusi sisustusblogi! Saako udella, mistä tuo pienempi tv-taso on?

    Mai

    VastaaPoista
  4. Hei! Se on Muuramea, kotimainen kaluste joka kestää aikaa ja käyttöä.Muuramea saa nykyään tammisenakin ja kuparijaloilla, aika herkullisia uutuuksia.

    VastaaPoista
  5. Kiitos vastauksesta!

    VastaaPoista