Blogini on muuttanut!


Uusi blogini löytyy osoitteesta www.marjamailla.fi

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Pihalla osa 4: Rinnepenkki


Kuvia kukkapenkistä, jonka tein maakellarin myötä tulleeseen penkkaan. Lähes kaikki kukat tätä uutta penkkiä varten sain etupihan kukkapenkistä. Valtavia juuripaakkuja, joita paloittelin pieneksi pistolapiolla. Osan jaoin hyvinkin pieneksi, mutta siltikin kukat ovat lähteneet valtavan hyvin kasvuun. Osan kukista olen saanut äidiltäni ja muutaman uuden lajikkeen olen ostanut puutarhalta. Penkki täynnä erilaisia ja erivärisiä lehtiä ja kukinnot tuomassa lisää väriä. Lannoitteena käytän vain syyslannoitetta ja auringolla on suuri vaikutus. Kuvat olen ottanut ennen aurinkoisia päiviä ja parin aurinkoisen päivän jälkeen kukat ovat alkaneet kukkia ja kasvimaallakin on tapahtunut valtavaa kasvua. 


Kukkapenkin yläpuolella, maakellarin päällä sijaitsee istutuslaatikot. Näissä kasvaa mansikoita, tomaattia, kurkkua, mustajuurta, tilliä, persiljaa, porkkanaa ja lehtikaalia. Laatikoiden kulmaukseen laitoimme kasvamaan hernettä. Paikalliselta tehtaalta hommasin leikkuujätettä tueksi herneille, alunperin ajattelin materiaaliksi kuparia. Kuparinen leikkuujäte oli kuitenkin turhan paksua, joten päädyin messinkiin. Messinki näyttää kovin kirkkaalta, mutta haalistuu ajan kanssa. Kasvimaan lisäksi kukkapenkistä löytyy lapsille muutakin syötävää. Kukkien seassa kasvaa ruohosipulia, raparperia ja mansikoita. 
Kaikki hyötykasvit, omenapuut ja marjapensaat tuntuu viihtyvän hyvin aurinkoisella paikalla ja satoakin ollaan jo saatu runsaana kasvavasta lehtikaalista. Hyvä näin sillä tytöt ovat tinkineet kovasti kasvihuonetta erilaisten hyötykasvien kasvattamiseen. Minusta tuo kuulostaisi astetta isommalta projektilta, vaikka rahoituskuviotkin heillä oli hyvin selvillä. Mies ei kuitenkaan lämmennyt ajatukselle, että lapset möisivät hänen autonsa, jotta voisivat ostaa niillä rahoilla kasvihuoneen.  

6 kommenttia:

  1. Tuo hernetuki on upea. Voisikohan niitä ostaa myös itselle? Itse olen kysellyt rautakaupasta raudoitusverkkoa herneiden tueksi- sitä pitäisi ostaa rulla kaupalla ja ei ehkä tarpeen minun suurella kasvimaallani.
    Siskosi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin raudoitusverkkoa yhdellä työmaalla, voisin kysyä onko se joutavaa. Voin kysäistä myös leikkuujätettä, hinta riippuu tietty materiaalista ja paksuudesta. Rosterisena tällaista tukea voisi miettiä myös kärhölle.

      Poista
  2. Näyttääpä ihanan vehreältä ja vihreältä! Siellä on puutarhurilla peukalo paikallaan :), wau!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä puutarhurlla taitaa vaan usein karata homma lapasesta. Tykkään valtavasti touhuta pihalla, hyötyliikuntaa parhaillaan ja harrastus joka tuottaa tulosta.

      Poista
  3. Voi miten ihanat istutukset! Olet loihtinut pihastanne upean. Se pörriäinen kun iskee, vie se mennessään. t. Riikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia. Tästä on tullut rakas harrastus itselle ja lapsetkin on innolla mukana. Tänään olivat kovin onnellisia, kun saivat poimia kesän ensimmäiset viinimarjat ja avomaankurkun omalta pihalta.

      Poista