Blogini on muuttanut!


Uusi blogini löytyy osoitteesta www.marjamailla.fi

keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Jännitystä sisustamiseen


Aitan yläkerassa on ollut kovin hiljaista viime päivinä, kun tyttöset ovat olleet päivät Kontiolahdella ampumaahiidon parissa. Näinä päivinä uni on varmasti maistunut entistäkin makeammin omassa rauhassa. Aitan yläkerta on tyttöjen kesähuone, jossa he nukkuvat kaksistaan tai välillä yövieraidensa kanssa. 
Aitan yläkerta on sisustukseltaan hyvin seesteinen ja värit kovin maanläheisiä. Huonekaluista lähes kaikki ovat vanhoja ja osa myös hiukan uuteen uskoon ehostettuja. Uusin huonekalu aitassa on äitini entinen vuodesohva, joka pääsi sinne keväällä. Ettei sisustusasiat olisi liian yksinkertaisia niin päätimme vaihtaa sohvamme päikseen. Mökin vuodesohva pääsi äitini takkahuoneeseen ja hänen sohvansa meidän aitan yläkertaan. Sohva ei mahtunut kokonaisena aittaan joten purimme sen neljään osaan ja pala kerrallaan saimme sohvan ylös. Portaita pitkin sohvaa ei saanut nostettua, joten nostimme sen liinojen avulla parvekkeen kautta. Siskoni kanssa nostimme ylhäältä ja äitimme jeesasi alhaalta. Äidin rakkaus on kovin suurta, mutta niin taitaa olla myös luottamus. Suunsoitostamme huolimatta hän uskalsi olla sohvan alapuolella, vaikka hiukan kyllä epäröimme liinojen kestävyyttä ja voimiemme riittävyyttä eikä nauraminen helpottanut tätä hommaa. Sohva pääsi kuitenkin perille asti ja on päässyt jo yövieraiden käyttöön. 


Iso huone  ei täyttynyt täysin isohkosta sohvasta huolimatta ja nyt tila on entistäkin viihtyisämpi. Kesäkukat lisää entisestään viihtyvyyttä ja tyttösetkin tykkää kovasti kukista joita on nyt kiva poimia luonnosta. Iltojen hämästyessä tilaan saa kivan tunnelman kynttilöillä joita voi sijoittaa seinällä oleviin lyhtyihin. Nyt kuitenkin nautitaan kukista ja valoisista illoista.


4 kommenttia:

  1. Oi miten nättiä ja seesteistä! Kyllä tuolla kelpaisi nukkua :)

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia! Aitan rakentaminen on mahdollistanut kesän viettämisen mökillä. Pienessä mökissä ei jaksa viiden hengen perheen voimin koko kesää oleskella. Toisin on nyt ja saamme mökille myös vieraita majoitettua.

    VastaaPoista
  3. Hei!
    Mistä kaunis matto on?

    VastaaPoista
  4. Puuvillamatto on merkiltään Svanefors ja ostin sen H&B Home sisustusliikkeestä Joensuusta. Maton koko on 170X235 ja matto maksoi 140€.

    VastaaPoista