Blogini on muuttanut!


Uusi blogini löytyy osoitteesta www.marjamailla.fi

perjantai 5. kesäkuuta 2015

Perjantai


Tämä perjantai tuntuu erityisen tervetulleelta. Liiketoimintasuunnitelma paketissa ja eilen illalla loppui yrittäjäkurssi, alkaa siis hiukan helpottaa. Iltapäivällä keräsin perhettä kasaan ympäri kaupunkia, miehen koukkasin heräämöstä, vanhemman tyttären ampumahiitoleiriltä ja nuoremman tyttären voimisteluleiriltä. Väsyneet ja nälkäiset perheenjäsenet ruokin pizzeria Roihussa, jota voin suositella muillekin. Näin säästyi myös aikaa ja ehdin tehdä hetken pihahommia. Talo on jo hiljenyt ja olen saanut riisua vaimon-, äidin ja omaishoitajanviitan hartioilta. Nyt on aikaa itselle, aika asettua sohvannurkkaan ja lukea pari uutta sisustuslehteä. 


Sohvan nurkasta käsin voi ihastella luonnonvehreyttä ja valoisuutta sekä medinillan kauniita kukkia. Katse hakee kaikkea kaunista, kauniita asioita on myös ihana kuvata. Valokuvatessa kaikki unohtuu eikä vähäiset yöunetkaan haittaa, kun katsoo maailmaa objektiivin läpi. Kuvattavien asioiden joukossa on myös juliste, joka on saanut kehykset ylleen. Sain julisteen Sisustuksen koodin Annelta. Kiitos Anne, nyt meidänkin kodissa on pala Artekia. Halusin kehystää julisteen, koska se toi itselleni mieleen opiskeluajan. Ensimmäisellä piirustuksen tunnilla opettaja piirsi taululle Artekin klassikkojakkaran ylhäältäpäin kuvattuna (julisteen ylmepi kuva) ja arvuutteli mitä kuva esittää. Jännä, että tällaiset asiat jäävät niin hyvin mieleen ja miksipä näitä kivoja muistoja ei kehystäisi myös arkeen. Juliste saa toimia olohuoneemme väripilkkuna ja jossakin vaiheessa sen voisi siirtää työhuoneeseen muiden julisteiden kaveriksi.

Pirteää viikonloppua!
  



2 kommenttia:

  1. Oi, kiitos linkityksestä :) huomasin etten ollut muistanut vahingossa laittaa sun blogia mun blogin sivupalkkiin. Nyt on lisätty. Tuo juliste sopii teille hyvin sekä väreiltään että fiilikseltään. Näissä postereissa on se kiva juttu, että niitä voi siirrellä eri paikkoihin ja kun kyllästyy, ei harmita laittaa niitä kaappiin lepäämään.

    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Itselleni julisteessa oli tavallaan tarina taustalla, aika kiva sattuma. Juliste tuo väriä tilaan, mutta ei ole liian hallitseva. Artekin julisteissa on monta omaa suosikkia, mutta niitä on tullut ihasteltua lähinnä muiden kotona. Yksi suosikeistani on teillä oleva harmaansävyinen juliste.

    VastaaPoista