Blogini on muuttanut!


Uusi blogini löytyy osoitteesta www.marjamailla.fi

tiistai 27. toukokuuta 2014

Aitan yläkerrassa 1

Mökkimme on hyvin pieni isolle perheelle joten viime kesänä rakensimme aitan möikin läheisyyteen. Aitta on ollut todella kovalla käytöllä ja lisännyt myös mökkeilyä. Viime kesänä olimme kolme kuukautta mökillä ja saimme nauttia kesästä sekä kauniista luonnosta.


Aitan sisustuksessa on käytetty paljon vanhoja kalusteita joita olen muokannut tilaan sopiviksi. Itselläni oli sisustus selvillä jo hirsikehikon tilausvaiheessa. Pohjaratkaisun muokkasin meille sopivaksi ja määritin ikkunoiden sekä ovien paikan sisustukseen soveltuvaksi. Kaikki ikkunat halusin kauniin maiseman vuoksi järvellepäin.


Tiirinkoskentehtaalta ostamani tuoli oli alunperin mökissä, mutta harmitukseni tuoli hajosi. Asia hoitui myyjän sekä valmistajan osalta hienosti. Sain uuden tuolin tilalle, koska kyseessä oli valmistusvirhe ja nyt tuoleja onkin kaksi. Molemmat tuolit eivät mahtuneet mökkiin joten vaihdoin nämä aittaan ja aitan tuolit mökkiin.



Aitan verhokankaan löysin Joensuun Verhotalosta kauan ennen aitan rakennusta. Kangas oli sellainen jota olin suunnitellut aittaan ja pakan loppupala oli alennuksessa puoleen hintaan.


Aitan yläkerta on yhtenäistätilaa ja esittelen tilasta lisää kuvia toisessa postauksessa.












2 kommenttia:

  1. Heippa Marja, Ihanaa kun toteutit blogin. Todella kaunista! t.Terhi SIS XXVIII

    VastaaPoista
  2. Moikka! Toivottavasti taidot kasvaa tekemisen kautta, paljon olisi vielä opittavaa. Hyvää kesää!

    VastaaPoista