Blogini on muuttanut!


Uusi blogini löytyy osoitteesta www.marjamailla.fi

tiistai 15. heinäkuuta 2014

Kulhot matkalta muistoksi

Eestin reissulta löytyi pari kivaa matkamuistoa kotiin. Puinen kulho löytyi Sagadin kartanon käsityömyymälästä. Kulho löysi paikkansa olohuoneen sohvapöydältä, kulhossa on kiva säilyttää hedelmiä ja muuta naposteltavaa.


Viimeisenä reissupäivänä kiertelimme ostoksilla Tallinassa ja itse halusin käydä sisustusliikkeessä jonka muistin muutaman vuoden takaiselta reissultamme. Liikkeen nimeä en muistanut, mutta suuntavaistoni ja kuvamuistin avulla osasin suunnistaa tähän liikkeeseen. Kyseessä on NORR11, liike johon pääsin tällä kertaa ihan itsekseni. Valtavan kokoiset liiketilat on laitettu hienosti ja tuotteet sijoiteltu väljästi. 



Ihastelin tovin tuotteita ja tein myös pari löytöä. Löytöä siksi että olen etsinyt pitkään olohuoneeseen lehdille rentoa säilytysratkaisua. Liikkeestä löytyi musta betonikulho jonka sijoitin peikonlehden luokse. Kulho on ihana rouhea, juuri sellainen mitä olen etsinyt. Itse pidän tällaisista hiukan erilaisista ratkaisuista omassa kodissani, ne tuo kivan särön sisustukseen.


Toinen ostos liikkeestä oli puinentarjotin jonka toimme äidilleni tuliaisiksi ja kiitokseksi koirien hoidosta. Tarjotin pääsi äidin juuri remontoituun keittiöön aluseksi mausteille ja öljyille. Ehkäpä voisin kuvata senkin tänne ja hiukan keväisen remontin tuotosta. 


Seuraavana pääsette ihastelemaan suosikki tekstiilimerkkiäni. Päästän kurkkaamaan teidät kulhossa näkyvään Linumin syksyn kuvastoon. Kuvasto on täynnä toinen toistaan huikeampia kuvia tuotteista joiden laatuun itse luotan.



sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Ihana kesä

Ihana kesä on uimista, kalastusta, päiväkahvit laiturilla, tuoreita marjoja, luonnonantimia ruokapöydässä, kauniita auringonlaskuja. Kesä tekee onnelliseksi, aurinko syyn hymyillä ja luonto tarjoaa herkkuja joista saamme nauttia.










Kaunis kesäpäivä jatkuu lavatansseilla, en pistä jalalla koreasti vaan lähden järjestyksenvalvojaksi seuramme lavalle. Kaunista kesäiltaa kaikille!

lauantai 12. heinäkuuta 2014

Vihulan kartano


Kolmas kartano jossa kävimme oli Vihula. Vihulan kartanosta on tehty monipuolinen matkailukohde. Kartanon alue on laaja ja sisältää paljon aktiviteettejä kuten pienen kylpylän, tenniskentän, minigolfradan ja eläimiä.





Rakennusten sisätilat on remontoitu uudella ilmeellä vanhaa kunnioittaen. Itse ihastuin kartanon tyyliin ja olisi ollut kiva kurkata myös sen majoitustiloihin(reissun jälkeen kävin kurkkaamassa majoitusvaihtoehtoja ja niiden hintoja, yllätyin majoituksen alhaisesta hintatasosta).


Yhdessä rakennuksista sijaitsi kauniit tilat jotka oli pyhitetty kauneudenhoidolle. Ystävämme kertoi että lapsillekin on omaa hierontaa tarjolla.


Kartanoa tutkiskellessa ja ihastellessa päätin palaavani kartanoon vielä toistekin. Ehkäpä perheen kanssa tai kaksistaan mieheni kanssa. 


Kartano oli ihana ja niin myös Eestin matkaja, luulempa että palaamme sinne uudestaan. Meillä oli mahtava majoitus jossa talon isäntä piti meistä hyvää huolta. Lapset saivat aamiaiseksi isännän paistamia pannukakkuja, tuoreita mansikoita ja jäätelöä. 


Vieraanvaraisuus Eestissä on käsittämätön, ihmiset suuri sydämisiä ja leppoisia. Kiitollisin mielin muistelemme reissua lasten kanssa ja toivomme saavamme isäntäväen vieraaksemme suomeen. Ihanien muistojen lisäksi reissusta löytyi muitakin matkamuistoja jotka voisin esitellä.