Metsästä kasvien keskelle

Kameraan on kertynyt kuvia, mutta tänne asti ne eivät ole päätyneet. Aina ei vaan ehdi ja jostakin on pihistettävä aikaa kaikkeen "pakolliseen". Ennen reissuun lähtö napsin kuvia mökin kasveista, elävistä ja tekstiileissä olevista. Rauhalliset ja lämpöiset hirsiseinät luo ympäristön, johon voi tuoda erilaisia kasvikuoseja. Kuoseista uusimpana, keväiseltä Ikean reissulta ostin kasviaiheiset lakanat. Niissä on niin ihanan kesäinen ja hiukan vanhahtava fiilis. 

Kasveista saa nauttia myös maljakkossa johon voi poimia kukat omaita kukkapenkeisatä. Laukat alkavat kukkia ja keväisestä kimpustani sain idean istuttaa myös poimulehteä kukkapenkkiini. Näistä tulee kaunis ja rento kimppu, joka kestää kauan maljakossa.

Saavuin eilen kasvien "valtaamalle" mökillemme perheen pariin Turun reisssulta. Perjantaina suuntasin junalla aurinkoiseen Turkuun. Käyntikohteeni oli hyvin vähäiset, mutta erityisen mieluisat. Sisustuksen koodin ja sisustusliike Avelian lisäksi nautiskelin jokirannan tunnelmasta kävelylenkin muodossa. Vähän käyntipaikkoja siis ei aikatauluja eikä kiirettä ja mieltä painaneet rästihommatkin hoitui pitkän junamatkan aikana. Mainio päivä akkujen lataamiseen ja hyvät yöunet antoi potkua siirtyä kohti Lounajukolaa. 

Jukolan viestin kilpailukeskuksessa minua odotti toinen siskoni, kolme serkkua ja ystävä lapsuuden ajoilta saakka. Tästä oli aika startata perinteinen kesän aloitus ja ehkäpä jo perinteeksi muodostunut venlojen viesti. Vai voiko jo puhua perinteestä kun kyseessä oli 17 juoksukertani ( : Perinne jota kaikki eivät ymmärrä, mutta ehkäpä Juha Itkosen kirjoitus Image-lehdessä auttaa hiukan ymmärtämään mistä Jukolan viestissä onkaan kysymys.  

Suunnistuksen aloitin kuusi vuotiaana ja se on ollut luonteva harrastus luontoa rakastavalle ihmiselle. Harrastus jossa hiki virtaa ja päätäkin joutuu hiukan vaivaamaan. Koskaan en ole ottanut harrastusta vakavasti ja ehkäpä siksi se on kulkenut mukanani lähes kolmekymmentä vuotta. Näiltä vuosilta on myös paljon hyviä muistoja ja joitakin palkintojakin on tullut säilytettyä matkassa. 

Lajin parista on kertynyt myös paljon tuttuja lajikavereita ja näin blogin kautta löytyi myös yksi kilpasiskoni lapsuusvuosilta. Hannan kanssa kiersimme paljon samoissa suunnistuskilpailuissa ja kasvot tulivat hyvin tutuiksi. Hiljattain Hanna vahtoi Pohjois-Karjalan suppamaastot hiukan toisenlaisiin maastoihin. Kannattaa kurkata hänen blogistaan millaisiin maastoihin tämänkertainen reitinvalinta johdatti Hannan perheen.