Blogini on muuttanut!


Uusi blogini löytyy osoitteesta www.marjamailla.fi

lauantai 28. helmikuuta 2015

Pari muuttujaa


Tänään oli kauden viimeiset salibandypelit. Pelaamisen uudelleen aloittaminen on tuottanut hyvää mieltä, mutta myöskin haikeutta. Haikeutta on kaudenpäättymisen lisäksi tuonut lihaskipu, joka esti tänään  peleihin osallistumisen. Päätös ei todellakaan ollut helppo, sillä urheiluinto ja järki eivät tule juttuun keskenään. Järki voitti tämän erän ja peleistä jättäytymisen myötä lomasuunnitelmiin tuli muutos. Aamulla peleihin lähtemisen sijaa pakkasin lapset autoon ja lähdin ajelemaan pohjoiseen. Näin ainakin oli ajatus, kunnes huomasin auton akun tyhjentyneen yön aikana. Sain kuitenkin ladattua akkuun virtaa ja pääsimme tienpäälle. Tässä ei kuitenkaan ollut tarpeeksi vastusta, vaan auto alkoi pitää meteliä. Onneksi metelin syyksi selvisi kohmeiset peräkärryn renkaat, jotka hiljenivät ekan kympin jälkeen. Kaikkien vastoinkäymisten jälkeen selvittiin matkantekoon. Navigaattorikin oli jo armollisempi, kun oli enää vaivaiset 781 kilometria määränpäähän : )   


Ihmettelen kuinka hienosti takapenkin poppoo selvisi näistä lukuisista kilometreistä. Takapenkillä oli tasaista puheensorinaa ilman isompia riitoja. Kerran meinasin menettää kuuloni riemunkiljahdusten vuoksi. Kiljuntaa ei voi moittia sillä olisi itsekin tehnyt mieli yhtyä kiljuntaan Levin laskettelurinteiden ilmestyessä eteemme. Kiljunta muuttui jälleennäkemisen riemuksi, sillä Levillä meitä oli vastassa perheenpää. Hänen matka alkoi jo varhain keskiviikkona ja kulkivälineenä oli moottorikelkka. Väsynyt isukki odotti meitä ruoan kanssa mökillä ja majoittuminen tapahtui aika mutkattomasti.
   

Postauksen kuviksi valikoitui kotini lempinäkymä. Tuoli joka houkuttelee istumaan hetkeksi, mutta huomaan usein, että ilta on kääntynyt nukkumaan menoaikaan ja kohteena onkin sänky. Illat hurahtaa turhan usein kotitöitä ja muita tekemättömiä töitä tehden. Viime viikkojen sisustuslehdetkin ovat jääneet lukematta ja olo ollut aika väsynyt. Nyt ollaan kuitenkin lomalla ja on aika tarttua lukemattomiin sisustuslehtiin sekä palkita ajourakka punaviinilasillisella. 

Hyvää hiihtolomaa kymppi viikon lomalaisille!



p.s. kuvissa näkyy matto, joka ehti saapua ennen lähtöämme. Loman jälkeen esittelen maton johon päädyin pitkän harkinnan jälkeen. Matto tulee tuuraamaan kesät auringosta kärsivää tummaa villamattoamme.






torstai 26. helmikuuta 2015

Söpöläisiä

 Äitiys ei ole aina maailman helpoin rooli, mutta toisille hyvinkin luonteva. Tälle emolle äitiys on erityisen luontevaa. Pentujensa suhteen hän on hyvin luottavainen ja päästää tutut ihmiset pentujaan katsomaan. Itse sain nähdä pennut muutaman tunnin ikäisenä ja kuvaus hetkellä pennuilla on ikää vähän yli kaksi viikkoa. Hämäräpäivä antoi haasteensa kuvaamiseen ja välillä unohduin tuijottamaan söpöläisiä omin silmin. Taisin jokusen hetken linssin läpi pentuja ihastella, nimittäin kuvia kertyi yli neljä sataa. Tässä teille niistä muutama.




Laittakaahan kommenttia, jos haluatte myöhemmin lisää kuvia näistä söpöläisistä. 

maanantai 23. helmikuuta 2015

Arvonnan voittaja



Linum Sense pyyhkeen arvontaan osallistui kivasti väkeä ja taisi osallistujien joukossa olla yksi perheenjäsenkin. Arvontaan osallistujien kommentteja oli kiva lukea ja huomata kuinka suuri arvostus kivijalkamyymälöillä on. Arvonta selvitettiin perinteisellä tavalla ja onnettarena toimi poikani. 
Onnetar nosti kulhosta lapun, jonka kommentti oli seuraavanlainen: " Kyllä ostosten teossa tärkeää on myös tunnelma, sitä ei suurista marketeista ja verkkokaupasta löydy. Arvostan palvelua ja sitä, että näen tuotteen omin silmin." (janttarainen)

Onnea voittajalle! Laitatko mulle sähköpostilla osoitteesi, niin saan toimitettua pyyhkeen sinulle.



Arvonnassa käytimme Menun Dropp!- kulhoa. Kulho on saanut muotonsa paikalleen jähmettyneestä maalitahrasta. Kulho on palvellut perheessämme usean vuoden ajan ja on ollut erittäin suosittu. Lapsiystävällisen kulhon materiaali on silikonia, joten ei tarvitse pelätä sen rikkoutumista. Veikeä muotoilu vetoaa lapsiin, jotka keksivät tuotteelle monta käyttötarkoitusta. Lauantain pienin syntymäpäivävieras hankasi kutisevia ikeniään kulhon yläreunan "nypyköihin" ( ; 
Siis kaikinpuolin onnistunut tuote.






sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Kuopuksen syntymäpäivät


Viikko on hurahtanut taas valtavan nopeasti. Viikon alku ei ollut kovin hyvä, sillä viime viikonlopun salibandypelit saivat pepalihaksen hiukan ärtymään. Apteekista sain särkyyn lääkettä, mutta myös henkisen kolauksen. Kipulääkkeen ostoreissulla apteekkari muistutti, että erilaisia kipuja tulee iänmyötä ( juuri tuon halusinkin kuulla).
Ikääntymisen tosiseikat jatkui keskiviikkona, jolloin kuopus täytti kuusi vuotta. Ikääntyminen on aikuisille välillä vaikeaa, mutta lapsille kovin iloinen asia. Vanheneminen on ollut iloinen asia myös pienelle pojalleni, joka kaksi vuotta sitten oli hyvin varma siitä, että hänestä tulee isona saukonkesyttäjä. Saa nähdä mihin elämä kuljettaa pienen tarkkasilmäisen poikamme. Tarkat silmät, jotka kiinnittää huomiota erilaisiin tuotemerkkeihin. Pienen pojan varmuudella hän on sitä mieltä, että hänen alushousunsa on samanmerkkiset kuin äitin ja isin sänky. Kuuden vuoden ikä tekee hänestä jo niin "ison", mutta samalla niin hellyttävän pikku pojan. Pojan jolle äiti on aika tärkeä, eikä hän voi ymmärtää miksi isällä on oikeus nukkua äitin vieressä ja hänellä ei. 


Pojan syntymäpäiviä juhlimme eilen pikku kavereiden, serkkujen, ystävien, kummien, mummien ja muiden sukulaisten kanssa. Päivä oli täynnä lasten ääntä, iloa, jälleen näkemisen riemua ja kahvipöytäkeskusteluja. Lasten syntymäpäivistä on muodostunut perinne koota tärkeitä ihmisiä yhteen ja tälläkin kertaa meillä taisi olla nelisenkymmentä vierasta. 
Syntymäpäivät on myös ihana syy leipoa ja kokeilla uusia reseptejä. Vieraille oli tarjolla pekonipiirakkaamustaherukkaunelmaabrownieta magnotuorejuusto- kermakuorrukkeella, cocktailpiirakoita, popcorn rocky roadeja ja täytekakkua itsetehdyllä mansikkavadelmahillolla. Tällä kertaa syntymäpäiviä vietettiin itseilkimys teemalla, joka näkyi mm. leivonnaisissa, juoman värissä ja liinassa jonka ompelin eilen. Liinan keltaisiin ympyröhin tyttäret lisäsivät askartelusilmiä, näin ne muistutti itseilkimys elokuvan kätyreitä. 


 Syntymäpäivät tuntuu olevan lapsille tärkeä asia. Poika oli niin innoissaan, että lahjat jäivät sivurooliin. Syntymäpäivien valmistelutkin ovat heille tärkeitä ja juhlia varten poika halusi ostaa siniset kynttilät olohuoneeseen. Pirteän väriset kynttilät hän valitsi kuulema torkkupeiton värin mukaan. Ehkäpä itsekin pitäisi rohkaistua käyttämään tällaisiä pirteitä värejä eikä vaan tummia sävyjä. 


Eilinen päivä sujui sisätiloissa, mutta tänään on ulkoiltu senkin edestä. Varhainen aamu alkoi toimitsijan hommissa SM-CrossCountry kisoissa. Tällaisen viikonlopun päätteeksi kelpaa rento koti-ilta, jotta jaksaa ottaa uuden viikon vastaan.

Huomenna ilmoitan Linum Sense pyyhkeen voittajan, olkaahan kuulolla.

perjantai 20. helmikuuta 2015

Keväinen makuuhuone



Pellavalakanat ovat saaneet porttikiellon makuuhuoneeseemme, koska toinen meistä ei halua nukkua "santapaperissa". Tykkään kuitenkin materiaalina pellavasta ja sen rentoudesta. Elämässä on tehtävä kompromisseja, joten lakanamme ovat jatkossakin muuta materiaalia kuin pellavaa. Pellava kuitenkin hiippaili makuuhuoneeseemme, tällä kertaa sänkypeiton muodossa. Pellava tuo rentoutta ja keväistä tunnelmaa huoneeseen, jossa sänkypeiton virkaa toimitti aiemmin pörröinen torkkupeitto. Tällainen on mieluisan näköinen petaus itselleni ja sänkypeitto antaa suojaa valkoisille lakanoille.


Linumin pellava sänkypeitto on saanut kaverikseen uudet lakanat. Lakanat ostin H&B Home sisustusliikkeestä ja ne ovat merkiltään Lexington. Sisustusliikkeen omistaja suositteli tuotemerkkiä josta hänellä on henkilökohtaista kokemusta. Erityisesti laatu ja mukavuus on asioita jonka vuoksi hän suositteli Lexingtonia. Lexingtonin valikoimasta löysin mieluisan näköiset lakanat, joten kaikki kriteerit täyttyivät ja lakanapohdiskelu sai päätöksen.




Uusien lakanoiden kanssa makuuhuoneen väritys on aika harmaa voittoinen, mutta harmoninen. Tällaisella värittömyydellä erilaiset materiaalit tulevat minusta paremmin esille. Huone näyttää aika houkuttelevalta, mutta vielä ei ole kuitenkaan aikan pujahtaa lakanoiden väliin. Illan ohjelmassa on huomisten syntymäpäivien valmistelua ja siivousta. Voisin jatkaa hommia pöytäliinan ompelemisella eli saumuri surisemaan.


Rentoa viikonloppua!

torstai 19. helmikuuta 2015

Sisustusta viikonloppuun

Ajattelin muistuttaa, että vielä olisi aikaa osallistua Linum Sense pyyhkeen arvontaan (klik!). Olen lueskellut teidän kommentteja ja on ilo huomata, kuinka paljon kivijalkamyymälät saavat kannatusta. Kommenttien perusteella ammattitaitoinen palvelu ja tuotteiden näkeminen livenä nousee suureen rooliin. Myymälöiden henkilökunta on siis avainasemassa ostotilanteissa. Myyjien lisäksi arvostan tuotteiden edustajia, jotka omaavat suuren määrän tietämystä edustamistaan tuotteista. Tämän vuoksi suosin itse sisustusliikkeiden asiakastilaisuuksia, jotka tarjoavat mahdollisuuden päästä keskustelemaan tuote-edustajien kanssa. Tulevana viikonloppuna Joensuussa sijaitsevassa kauppakeskus Isomyyssä vietetään sisustuspäiviä. Perjantaina ja lauantaina H&B Home sisustusliikkeessä on erikoistarjouksia, mm. kaikki Linum tekstiilit -15% sekä Gant home ja Lexington pyyhkeet -15%. Suosittelen poikkeamaan liikkeessä ainakin lauantaina jolloin paikalla on Linumin edustaja Marina Tuominen. Nykäiskää rohkeasti Marinaa hihasta, mikäli Linum tuotteista ilmenee kysyttävää. Itsekin olen käynyt monet keskustelut Marinan kanssa Linumin synnystä, tuotteiden valmistustavoista sekä laadusta. Valitettavasti viikonloppumme on täynnä humppaa ja hulinaa,  enkä pääse käymään sisustuspäivillä. 


Poiketkaa liikkeessä ja äänestäkää teidän mielestä kauneinta tyynyä, sillä voitte voittaa sen itsellenne. 
Minusta Linumin pellavatuotteet kuuluvat kevääseen ja kesään. Voisin äänestää kauneimmaksi tyynyksi Linum pellavatyynyä, väriä en osaisi kuitenkaan päättää. 

Huomenna näette miten Linum ja pellava on hiipinyt keväiseen makuuhuoneeseemme.



Kuvat Linum

tiistai 17. helmikuuta 2015

Pieni, mutta toimiva


Viisi vuotta sitten remontoimme pienen kodinhoitohuoneemme, joka oli ahdettu täyteen kaapistoja. Lisäksi huoneen ovi aukesi sisäänpäin ja näin pienensi tilaa entisestään. Remontissa ovi vaihtui liukuoveksi ja kaappien määrää vähennettiin. Remontin myötä tilasta on tullut toimiva tila jossa perheen pyykkihuolto ja vaatteiden kuivaus onnistuu moitteetta.  


Säilytystilojen määrää ei pidä vähätellä, mutta uskon että turhan tavaran määrä kulkee käsikkäin säilytysmäärän kanssa. Säilytyskaappien vähentämisestä huolimatta kodinhoitotilaan mahtuu edelleen kaikki tarvittava. Mankelin päällä sijaitseva kaappi imee sisäänsä lakanamme eli jokaiseen petiin yhdet vaihtolakanat sekä vieraslakanat. Tilassa säilytän myös pyyhkeet, pöytäliinat, tyynynpäälliset ja osan siivoustuotteista. Pyykinpesuaineet sijaitsee avohyllyllä, pesujauhetta ja miehen metsästysvaatteita varten pesupähkinöitä. Avohyllyllä sijaitsee myös sukkapeikon kori, asuukohan muidenkin pesukoneissa sukkapeikko joka ahmii joiltakin sukilta parin. Meillä nämä parittomat sukat päätyy tuohon koriin odottamaan pariaan, välillä ihan turhaan.

(Tikkurilan Tunto-maali hilseilee hiukan mm. tuolla nurkassa)
Tilaan olemme mahduttaneet erilaisia kuivausjärjestelmiä. Katossa on Ikean tanko paitojen kuivaukseen, seinässä haitariteline ja oskarinoksat. Oskarinoksat eivät näy kuvissa eikä saapaskuivurimme, joka kuivaa nopeasti kengät ja rukkaset (suosittelen). Kaapistoissa sijaitsee likapyykkikori ja lattialla sijaitseva pyykkikori on Reisenthel merkiltään. Likapyykkikori alkaa olla huonossa kunnossa eikä se johdu ainoastaan valtavasta likapyykkien määrästä. Lapset ovat käyttäneet pyykkikoria leikeissään piilopaikkana, on kuulema hyvä piilopaikka. Vielä se kuitenkin palvelee hyvin, mutta haaveissa pyörii Vipp- pyykkikori. 


Tilan suosikkejani ovat pitkätyötaso, jota käytän puhtaiden pyykkien taitteluun ja huovutukseen. Huoneen ykkössuosikikseni nousee laskosverhot. Verho on ommeltu Sandersonin Manila-kankaasta, jonka olen tilannut Sisustuksenkoodista. Minusta on hienoa, että he toimittavat tällaisia klassikkokankaita meille kauempana asuville. Kangasta ihaillessani paitojen silityskin tuntuu miellyttävältä hommalta. 

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Arvotaanko?

Kivijalkamyymälöiden asema on hiukan heikentynyt verkkokaupan myötä. Verkkokaupat mahdollistaa hintojen vertailun ja nopean toimitusajan. Mihin sitten tarvitsemme kivijalkamyymälöitä? 
Itse koen kivijalkamyymälät tärkeäksi ja haluan esitellä teille yhden sellaisen. Joensuussa sijaitseva H&B Home on sisustusliike, jonka tuotteita näkyy kodissani. Sisustusliikkeen runsas tarjonta on auttanut usein myös lahjan hankintatilanteissa. Vuosien saatossa on muodostunut asiakassuhde, joka tekee liikkeessä vierailusta sosiaalisen tapahtuman. Kuulumisten vaihtamista ja keskusteluja sisustuksesta. 



  
    Perjantaina kävin liikkeessä lakanaostoksilla ja samalla nappasin muutaman kuvan liikkeestä. Kuviin taltioitui liikkeessä myytäviä suosikkimerkkejäni kuten Linum ja Balmuir. Uusien tuotemerkkien joukossa liikkeeseen on tullut Lexington tuotemerkki, jonka tarjontaan olen tutustunut viime aikoina. Entiset lakanamme näyttää lähinnä Uuno Turhapuron paidalta joten uusien lakanoiden hankinta tuli ajankohtaiseksi. Lakanoiden hankintaa miettiessäni liikkeen omistaja suositteli kokeilemaan kyseistä merkkiä tuotteiden kestävyyden ja mukavuuden vuoksi. Kotiimme matkanneet lakanat pääsevät pian käyttöön ja voisin ottaa valitsemistani lakanoista kuvia blogiin. 



Liikkeen merkeistä Linum loistaa runsaalla tarjonnalla. Asia ei ihmetytä, sillä kyseessä on tuotemerkki, joka kestää aikaa ja käyttöä. Lapsi- ja koiraperheessä tällaiset tuotteet nousee suureen arvoon kestävyyden ja pestävyyden vuoksi. Sisustustuotteiden lisäksi  perheessämme suosioon on noussut Linum Sense pyyhkeet. Kesällä pyyhkeet ovat kovassa käytössä mökillä,  koska pyyhkeet kuivuu pikaisesti (jopa tiheiden uintikertojen välissä). Pieneen tilaan mahtuva Sense pyyhe on ollut kätevä myös leireillä, pelimatkoilla ja uimahallireissuilla. 

Ystävänpäivä- ja laskiaisviikonlopun kunniaksi käynnistän arvonnan, jonka palkintona on Linum Sense pyyhe. Pyyhe näkyy alapuolella olevassa kuvassa ja on väriltään harmaa eli tuo vasemman puoleinen (kuva Linum). Arvontaan voi osallistua lauantaihin 21.2.2015 klo 24.00 saakka. Arvonnassa on olet mukana kommentoilla tähän postaukseen ja kertomalla mitä asioita sinä arvostat kivijalkamyymälöissä. 


Arvonta on toteutettu yhteistyössä sisustusliike H&B Homen kanssa.