Blogini on muuttanut!


Uusi blogini löytyy osoitteesta www.marjamailla.fi

maanantai 29. joulukuuta 2014

Hobstar kakku


Leivonnasta on muodostunut minun ja lasten yhteinen harrastus. Askartelut ovat vaihtuneet syötäviksi versioiksi. Ostosreissuilla tulee silloin tällöin poikettua Pikkuruisessa puodissa jossa on laaja valikoima leivontatarvikkeita.. Joulun alla poikkesin Pikkuruisessa puodissa ostamassa sokerimassaa kakkua varten. Sokerimassan kuvioinnista olin jutellut aiemmin puodin omistajan kanssa. Hänkin innostui asiasta ja oli tilannut myyntiin Hobstar laseja. Laseja on myynnissä pienenä ja hiukan korkeamman mallisena. Meillä nämä lasit ovat päässeet päivittäiseen käyttöön ja niistä on muodostunut lasten suosikkeja. Lasit on konepestäviä ja näistä voi nautiskella juomaa kylmänä sekä kuumana. Luulempa, että lasit pääsevät toimimaan myös jälkiruoka-astioina.





Pikkuruisesta puodista ostamani sokerimassa pääsi koristamaan joulukakkua. Jouluaatoksi tein hyvin samanlaisen kakun, kuin itsenäisyyspäivänä. Kakun tein lähes saman ohjeen  mukaan, kuin itsenäisyyspäivänäkin.  Joulukakkuun laitoin limetahnan tilalle  Nicolas Vahe mangopassionhilloa. 


Kakun koristeluun käytin sokerimassaa jonka koristelin Hobstar lasin avulla. Kakun päälle tein talvisen koristuksen puolukoista, ananaskirsikoista ja rosmariininoksista. Puolukat ja rosmariininoksat sivelin kananmunanvalkuaisella ja ripottelin päälle erikoishienoasokeria. Ananaskirsikat värjäsin kultaiseksi Conbettin kimallesuihkeella.


Joulukakku on enää muisto kuvina ja on aika miettiä jälkiruokaa uudenvuoden vieraille.

lauantai 27. joulukuuta 2014

Tapaninpäivänä ulkoiltiin


Tapaninpäivän ajelulla on pitkät perinteet. Aikoinaan Tapaninpäivän kirkosta lähtiessä on pidetty kisat kuka ehtii hevosellaan ensimmäiseksi kotiin. Ajanmyötä Tapaninpäivää on alettu pitää hevosmiesten päivänä johon kuuluu myös rekiajelu.






Me emme käyneet kirkossa vaan lähdettiin rekiajelulle kauniiseen metsään. Lumisessa maisemassa nautimme maisemien lisäksi vauhdikkaasta rekikyydistä ja nuorimmainen otti pienet tirsat matkalla. Ohjissa meillä oli hevosnainen ja meidän toinen heppatyttökin pääsi ohjastamaan hevosta.




Pakkasten jälkeen -7 astetta tuntui erityisen lauhalta ja ulkoilu mielekkäältä. Rekiajelun lisäksi lapset laskivat pellonlaidassa mäkeä ja me aikuiset touhuttiin hevosten kanssa.  
Pimeän tullen lasten mäenlaskusta tuli entistäkin jännempää. Otsalamppujen valot osoitti reitin hyppyrille ja auttoivat tarvittaessa löytämään reitiltä eksynyttä. 
Hieno lomapäivä takana ja taas kertyi kivoja muistoja lapsille mieleen sekä puhelimeen. Nimittäin isosisko oli innostunut kuvaamaan puhelimella pikkuveljen mäenlaskua. Videossa rattikelkka antoi pojalle kunnon vauhdin  ja hyppyri mahtavan ilmalennon, ihme että pikkumies pysyi rattikelkan kyydissä.   


Rauhallista viikonlopun jatkoa!


perjantai 26. joulukuuta 2014

Jouluna

Aaton tunnelmia kuvina. 













Loppuun instragramin puolelta kuva "fiksuista" koiristamme, jotka saivat lahjaksi lautapelin. Pakkaset paukkuu, joten on hyvä hetki kaivella lautapelit kaapista ja pelata koko perheen voimin. 

Hyvää Tapaninpäivää!

keskiviikko 24. joulukuuta 2014






Jouluaattona


Jouluun kuuluu tiettyjä perinteitä ja niin myös jouluaattoon. Aattoaamumme alkaa isin muistamisella syntymäpäivälahjojen sekä onnitteluiden muodossa. Lastenohjelmat kuuluvat myös aattoaamuun ja ohjelmien katselun lomassa lapset saa koristella joulukuusen. Taukoa koristeluun tuo ihana Lumiukko-ohjelma, joka esitettiin televisiossa jo silloin kun olin itse lapsi. Ohjelmista myös joulurauhanjulistus on ehdottomasti katsottava. 


Lounaaksi syömme joulupuuron, karjalanpiirakoita ja kinkkua.  Lounaan jälkeen käymme vierailulla mummoni luona toivottamassa hyvän joulun toivotukset. Vierailun jälkeen mennään joulusaunaan josta nautitaan pitkäkaavan mukaan. Tänä vuonna pakkanen kuuluu jouluun ja saamme nauttia pakkaskelistä paljussa istuen. 



Saunoessa ollaan saatu mahat vajumaan ja on aika nauttia jouluruokia. Jouluaaton vietämme tänä vuonna oman perheen kesken mikä näkyy ehkä eniten ruokalajikkeiden määrässä. Joulun vuoksi ei ole tarkoituksenmukaista hamstrata valtavaa määrää ruokaa, jos niitä ei jaksa syödä. Panostetaan mieluummin laatuun kuin määrään.


Huhujen mukaan joulupukki vierailee meillä ruokailun jälkeen. Hetkeä on odotettu kauan, enkä tiedä johtuuko se pukin näkemisestä vai lahjoista. Lapsille tuntuu olevan kaikki jouluun liittyvä kovin tärkeää ja kiva, että perhe on yhdessä.

Lahjojen availun jälkeen lähdemme haudoille ihastelemaan kynttilöiden loistoa. Viemme edesmenneiden sukulaisten haudoille kynttilän ja isäni haudalle vien jäädyttämäni jäälyhdyn. Pienen ulkoilun jälkeen on aika nauttia pientä jouluista iltapalaa ja ollaan valmiita painamaan pää tyynyyn. 


Joulupäivät nautitaan yhdessä olosta, ulkoilusta ja tavataan sukulaisia mikäli aikataulut käy yksiin. Ainoastaan tapaninpäivälle on suunniteltua ohjelmaa mikäli pakkanen ei paukuttele hurjia lukemia. 

Mitä perinteitä teidän jouluaattoon kuuluu?

maanantai 22. joulukuuta 2014

Paketointia


Joululahjat saivat kääreet ympärilleen jo viime viikolla. Tällä kertaa lahjat saivat ylleen Ikean vihreänsävyiset lahjapaperit. Lisäksi käytin lahjojen paketoimiseen mustaa silkkipaperia, joilla tilaamani Hobstar lasit oli suojattu. Lasit pääsivät heti käyttöön ja lapset ehtivät jo askarrella lasien avulla pakettikorttejakin. Askertelin itsekin kummilasten lahjoihin pakettikortit. Pedagogi pääsi taas vauhtiin ja tein lapsille kirjain pakettikortit. Kortit tein lapsen nimen etukirjaimesta ja niihin kirjoitin leimasin kirjaimilla lapsen nimen. 



Lahjahässäkän valmistuessa ajallaan olen saanut keskittyä muihin puuhiin. Tänään pääsin käymään jouluruokaostoksilla ja nyt jääkaappi on täytetty jouluherkuilla. Kauppareissun aikana lapset pääsivät isin kanssa perinteiselle kuusenhakureissulle. Itse en ole koskaan ollut reissuilla mukana, mutta hurjia ja hiukan väritettyjä tarinoita olen näistä kuullut. Tämän päiväisen reissun päätteeksi käpyinen kuusi pääsi sulamaan ja odottamaan jouluaattoa autotallisamme. Ukin metsä oli kokenut harvennusta myös kahden pienen kuusen muodossa jotka tytöt olivat itse kaataneet. Pienet kuuset koristaa nyt leikkimökin edustaa ( : 




Lahjat paketoitu, jääkaappi täytetty, kuusi haettu ja jouluvieras kutsuttu joten kaikki alkaa olla valmista paitsi siivoaminen. Matot raikastuu pakkassäässä, mutta siivouspuuskaa ei tainnut säätiedotuskaan ennustaa. Kaikkea muuta on ollut kiva touhuta, mutta siivoaminen on vielä hiukan kesken. Toivotaan, että huomisaamuna iskisi valtava siivouskipinä. 




Viime hetken siivoaminen voi olla viisain ja paras vaihtoehto, kun perheessä on koiria ja lapsia. Näin saamme nauttia siististä kodista myös joulunpyhinä. Kaikki tuntuu lähes valmiilta ja olo rennolta, pienintäkkän stressiä ei ole havaittavissa. Uskon, että joulu tulee ilman stressiä ja hirveää hössötystä. Eiköhän se riitä, että lapsilla kiristää tämä joulun odotus ja jännitys. Ainakin meidän perheessä on näkynyt tavallista kiukkuisempia lapsia joiden kello tuntuu hidastaneen tahtia. Onneksi jouluun on enää kaksi yötä.


Nautinnollista ja rentoa joulun odotusta muillekin!









sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Valkoinen joulu



Aamuni alkoi ulkoilulla lasten ja koirien kanssa. Lasten leikit alkoi heti metsään päästyä ja itse ihastelin lumen kaunistamaa luontoa. Mietin kuinka ihanaa on saada valkeajoulu. Lumi koristaa puita ja tekee joulun ajasta entistäkin tunnelmallisemman. Valkean joulun saamme viettää perheen kanssa. Olemme saaneeet toteuttaa lasten toiveita lahjojen suhteen. Saamme nauttia yhdessä joulupöydänantimista. Meillä löytyy monta syytä onneen ja hyvään oloon. 







Kaikilla perheillä asiat eivät kuitenkaan ole yhtä hyvin. Niinpä halusin osallistua Mervin ja Petrin tavoin Hyvä Joulumieli- keräykseen. Hyvä joulumieli- keräyksen tämän vuoden tavoite on kerätä 18 000 lahjakorttia. Lahjakorteilla vähävaraiset tai vaikeassa elämäntilanteessa olevat lapsiperheet voivat hankkia ruokatarvikkeita jouluksi. Perheen kanssa osallistuimme keräykseen yhden lahjakortin hinnalla eli 70 eurolla. Toivon, että muutkin haluavat tukea lapsiperheitä ja tuoda heille joulun ruokapöytään. Keräykseen voi osallistua haluamallaan summalla ja kaikki lahjoitukset tulevat varmasti tarpeeseen.



perjantai 19. joulukuuta 2014

Pienet muistamiset

Juhlavaatteet valittu, kampaukset ojennuksessa ja opettajien muistamiset paketissa. Huomenna pääsemme nauttimaan lasten esityksistä koulun joulujuhlassa. Toivotaan, että sää on kirkas ja lennot aikataulussa niin saadaan isikin mukaan juhliin. Juhlan myötä alkaa lapsilla yli kahden viikon mittainen joululoma. Loman aikana olisi tarkoitus ulkoilla paljon ja nauttia lumesta. Lunta sataa tälläkin hetkellä ja sitä on kertynyt varmaankin enemmän kuin viime talven aikana yhteensä. 



Opettajia on kiva muistaa näin joulun alla ja kokosin heille pienet lahjapussukat. Pussukkaan laitoin Pohjois-Karjalaista hunajaa, Hannele Rusilan tekemän keittiöpyyhkeen, Nicolas Vahe hunajalusikan ja yläpuolella olevan inkiväärijuoman ohjeen (pakettiin olisi käynyt mainiosti myös Muuton sitruspuristin).



Juoma on maukasta kuumana ja maistuu varmasti erityisen hyvältä pakkaspäivän ulkoilun jälkeen. Kylmänä siitä saa oivan saunajuoman. 


Hyvää joululomaa koululaisille ja heidän opettajille!


torstai 18. joulukuuta 2014

Skandinaavinen ja moderni joulu



Somistuksistani viimeisenä esittelen simppelin tyylin. Jokin runsaudenkukka puhkeaa näin joulun alla, kun ei pysty edes tällaista somistusta tekemään pienellä tavaramäärällä. 


Kattaus oli ehkä vaikein toteuttaa tällä tyylillä, kun kotoa löytyi kaikkea kivaa minkä halusi yhdistää tuohon mustaan pöytäliinaan. Mustan pöytäliinan asemaa näyttelee pellavakangas jota purin kangaspakalta kattauksen kohdalle. Kyseistä pellavakangasta käytän ompelutöihini ja tämän kattauksen myötä jäi musta pöytäliina kummittelemaan mieltäni. Näin jo mielessäni uudenvuoden kattauksen mustan pöytäliinan kera, onkohan kaivettava vielä ompelukone esille ennenkuin vuosi vaihtuu? 


Hyasinttien ja kynttilöiden kaveriksi asettelin käpyjä sekä muutaman lootuksen kukan siemenkodan. Iittalan suoralinjaiset astiat tulevat kivasti esille mustaa liina vasten, kun laseista olisi vielä muistanut hinkata kuivaneet vesipisarat pois.




Työhuoneeni on saanut selkeän joulutyylin ylleen, mutta luonnonvalon määrä on siellä tähän aikaan vuodesta onneton. Siksi tein työhuoneen esineistä pienen asetelman, joka kuvastaa huoneen tyyliä joulun aikaan.



Meidän joulu on sekoitus kaikkia näitä kolmea somistamaani tyyliä. Sekoitustyyli tulee olemaan kotonamme ainakin siihen saakka, kunnes lapset ovat hiukan isompia. Saa nähdä kuinka joulusisustuksemme tulee muuttumaan vuosien varrella.  



Mikä näistä kolmesta tyylistä on sinulle mieluisin?