Blogini on muuttanut!


Uusi blogini löytyy osoitteesta www.marjamailla.fi

tiistai 2. joulukuuta 2014

Tähdet tuikkimaan


Marraskuu hujahti ohitseni huomaamatta, en ehtinyt edes murehtia sen pimeyttä ja synkkyyttä. Eilen alkoi jo joulukuu, joka tuo monelle joulun tuntua kotiin koristeiden muodossa. Joulukuun ensimäinen on yleensä se päivä jolloin laitamme joulutähdet ikkunoihin. Jälleen kerran pienet apulaiseni olivat innoissaan tähtien laittamisesta. Terhakkaasti nousi pikku jalat tikkaille tähden kanssa. Pikku miehen mitta ei vielä ripustamiseen riittänyt, mutta tomerasti auttoivat.


Tähtiä laitellessa oli kiva kuunnella joululauluja, miettiä kuuseen paikkaa ja koristeita. Vielä en kuitenkaan uskalla koristeita kaivaa esille, ettei niihin kyllästyisi ennen joulua. Tonttujoukko saa odottaa vielä varastossa jonkin aikaa. Katsotaan kun niiden aika on marssia esiin ja tuoda aikaisempien joulujen  muistot mukanaan. Minusta joulussa on parasta tutut koristeet joista suurin osa on itse tehtyjä. Kaikin puolin jouluni muodostuu perinteistä. Perinteistä joista osa on kulkeutunut lapsuudestani meidän perheen jouluihin, perinteet tuo lämpöä ja turvaa. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti