Blogini on muuttanut!


Uusi blogini löytyy osoitteesta www.marjamailla.fi

keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Laihdutuskuurilla


Viime syksynä laitoimme myyntiin viimeiset vauvatavarat, kuten pyöräkärryn, matkarattaat, rinkan ja turvaistuimen. Tuotteiden myymisen myötä innostuimme karsimaan tavaraa myös kirpputorille. Lapset lähtivät innolla projektiin mukaan, kun sovimme että tuotto sijoitettaisiin kylpytynnyriin. Kaappien kätköihin jääneitä tuotteita kertyi yllättävän paljon ja lapset halusivat myydä pehmolelujaan sekä muutaman lautapelin. Projektin myötä saimme pihallemme kylpytynnyrin ja keventyneen kodin. Ihmetystä herätti se tuntemus minkä karsiminen aiheutti, se ei ollut luopumisen tuskaa vaan pelkästään helpotusta. Helpotusta siitä, että kaappeja avatessa ei tarvinnut törmätä itseä ärsyttäviin tavaroihin. 

Kuvassa uusin Divaanilehti

Kirpputori on hyvä keino saada tavara kiertoon, mutta kaikkea ei kannata myydä. Meillä kierrätetään lastenvaatteet ja urheiluvarusteet ystävien sekä sisarusten kesken. Lapsista on kiva saada vaatteita ja urheiluvarusteita isommilta serkuilta. Usein näistä vaatteista syntyy suosikkeja jotka kulutetaan puhki. Parhaillaan vaatteet kiertävät neljällä tai jopa viidellä käyttäjällä. Lapsista on myös kiva nähdä omia vaatteita toisten yllä ja tuottaa näin iloa toiselle. Poikamme vaatteet menevät ystäväni lapselle, kun ne jäävät pojallamme pieneksi. Poika on hyvin oivaltanut homman tai jopa vähän liiankin hyvin. Viime syksynä hän tuli ulkoa lyhythihaisessa paidassa ja ihmettelin missä hänen hupparinsa on. Olin kuulema aamulla sanonut pojalle, että hänen huppari taitaa olla jo hiukan pieni hänelle. Niinpä hän oli käynyt viemässä hupparin naapuriin jossa ystäväni vanhemmat asuvat. Hän oli sopinut naapurin kanssa, että hän toimittaa hupparin tyttärenpojalleen. 


Syksyllä tehdystä karsimisesta tuli niin hyvä olo, että on aika jatkaa karsimista. Tällä kertaa kohteena on työhuone ja sisustuslehdet. Kaikkia lehtiä ei raaski laittaa kierrätykseen, mutta kaikkea ei voi myöskään säilyttää. Kierrätykseen menevät lehdet olen selannut pikaisesti ja poiminut niistä joitakin kuvia talteen. Kuvia laittelin työhuoneen seinällä olevalle taululle ja ison pinon kuvia säilön kansioon. Kansiosta voin poimia uusia kuvia taululle vuodenajan ja kiinnostuksen mukaan. Tämä tuntui itselleni järkevältä vaihtoehdolta, kun lehtipinot ovat alkaneet ärsyttää siivotessa. Eikä aika taida riittää lehtien uudelleen lukemiseen. 

Laihdutuskuuri jota suosittelen lämmöllä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti