Voisin lainata Tikkurilan lausetta "siitä se ajatus sitten lähti", niin lähti ja taisi homma lähteä myös hiukan lapasesta. Lapset halusivat askarrella pieniä kirjoja yhdelle pienelle pehmolelulle. Autoin heitä kirjojen teossa ja teimme pehmolelulle myös sisustuslehtiä. Sisustuslehtien askartelusta lapset innostuivat kovasti (innostukseen voi vaikuttaa myös äitin sisustuslehtien leikkely luvan kanssa, mieskin olisi varmaan tykännyt hommasta). Lehtien myötä innostuimme tekemään muitakin sisustukseen liittyviä juttuja pehmolelulle. Pikku hiljaa alkoi syntyä kokonaisuus josta rakensimme pehmolelulle huoneen. Lapset halusivat kuvata tämän huoneen joten rakensimme sen ensiksi työhuoneeni lipaston päälle ja sitten siirsimme sen vanerilaatikkoon.
Kokonaisuus muodostui seuraavasti:
Tapetti: Tulostin tapetin tarrapaperille Svensk Tenn verkkosivuilta (kuvissa kiinni vain sinitarralla, joten rempsottaa hiukan)
Lattia: Marmoria, kuvauslainassa oleva yöpöydän kansi
Korkkiseinä: Vanhan kalenterin kansi johon kiinnitin kuvia pienillä neuloilla. Neulat katkaisin sivuleikkureilla korkkilevyn toiselta puolelta ja katkaistuun neulanpäänhän laitoin tipan liimaa.
Lehdet: Leikkasimme paperista pienen nipun papereita, jotka nidoimme yhteen nitojalla. Kansikuva ja muut kuvat vanhoista sisustuslehdistä. Hyvän kokoisia kansia löytyy lehtien välissä tulleista mainoksista.
Valaisin:Polttimo joulukyntteliköstä, varsi sinkittyä kupariputkea (miehen työkalupakista), johto rikkimenneen puukaihtimen narua
Kukkaruukku: Ferm Living mittakulho (kuvauslainassa), viherkasvina toimii helmililjan lehdet
Hylly, tuoli ja matto: Ikea
Sivupöytä: Sampanjapullon korkki
Maljakko ja muki: Nukkekodista lainassa, kukat helmililjoja
Viltti: Pellavakankaasta leikattu pala
Rahi: Nuoremman tyttären polvista puhkikuluneet farkut. Farkkujen lahkeesta ompelin rahin jonka täytteenä vanua ja riisiä.
Farkut jalostui isosiskon käsissä farkkushortseiksi joiden lahkeisiin hän ompeli koristenauhan. Samalla tytär innostui tekemään pikkuveljelle shortsit verkkareista joiden polvessa oli reikä. Lahkeista tuli kuulema eri mittaiset, mutta se ei ole käyttöä ja menoa haitannut. Tällaista puuhastelua tällä kertaa, saa nähdä mitä pääsäiäisenä keksitään ( ;
Rentoa pääsiäistä!
Siis wau, tosi hieno!
VastaaPoistaKiitos, olipa kiva puuhastella lasten kanssa ja lapset tykkäsivät näistä kuvistakin tosi paljon. Edullista sisustamista ( ;
VastaaPoista