Blogini on muuttanut!


Uusi blogini löytyy osoitteesta www.marjamailla.fi

torstai 24. syyskuuta 2015

Harso


 Miehen työmatkojen aikaan tulee muokattua kotia. Ehkäpä siksi, että tällöin tulee oltua enemmän kotosalla ja näin muutoksista tulee vähemmän kommenttia. Muutoksia tehdessä olen pitänyt mielessäni kaksi nyrkkisääntöä. Huonekalujen paikkaa vaihtaessa muistan kohdistaa sohvan television suuntaisesti ja maalatessa hillityt värit on paras ratkaisu. Maalin valinnan opin mökin takkaseinän maalauksen jälkeen. Väriin olen kyllä tyytyväinen, mutta huomasin että tällaiset muutokset mieskin reagoi. 
Alkuviikon olin keskenän lasten kanssa ja iltaisin oli aikaa heilutella pensseliä. Tällä kertaa maalasin ruokailutilan seinät, jotka ovat odottaneet jo tovin maalausta. Viikonlopun aikaan tasoitin verhokiskojen seinät ja tiistaina aloitin seinien maalauksen. Seinät saivat ylleen vihreään taittavan maalin, Tikkurilan harsoa. Maalauksen myötä tila tuntuu paljon kotoisammalta, paikalta jossa viihtyy entistäkin paremmin.  


 Keittiöstä olisi tarkoitus maalata vielä seinä, joka on keittiön ja olohuoneen välissä. Seinään olen miettinyt hiukan tummempaa väriä, mutta siitä lisää toisella kertaa. 

6 kommenttia:

  1. Vaikuttaa kauniilta rauhaisalta sävyltä! Täällä oli ihan sama homma, maalitela alkoi heilua heti miehen lähdettyä työreissuun. Ja vaikka tiesikin palatessaan mun maalanneen, ei kiinnittänyt uuteen mitään huomiota, ennen kuin kehoitin. Omasta mielestäni muutos oli niin iso, ettei sitä nyt voinut olla huomaamatta :). Miehet! Mutta voipa ihan rauhassa tehdä moniakin muutoksia niin hankkinnoissa kuin sisustuksessa jäämättä siitä välttämättä kiinni..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään sävystä itsekin, uusi maali tuo tilaan valtavasti lämpöä. Meillä lapset hehkuttivat miehelle erkkerin ihanaa uudistusta, kun mies saapui kotiin. Intoilua hän ei oikein ymmärtänyt, kun ei huomannut erkkerissä mitään uutta..( ; Mulla odottaa pieni purkki Tikkurilan Black-maalia, taidan testata saakolla tähän aikaan muutoksen jonka mieskin huomaa.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Tykkään sävystä kovasti ja päivän mittaan seinien väri muuttuu valon mukaan.

      Poista
  3. Mikä siinä onkin, että kun mies lähtee reissuun, alkaa tapahtua... Jos ei seinät vaihda väriä, huonekalut muuttaa:)
    Kaunis tuo maalisävy, tuo juurikin sopivasti lämpöä tilaan!

    sannakoo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi pieni viive, kommentisi eksyi arvontakommenttien joukkoon. Miehen työreissut on parasta sisustusaikaa meilläkin ja eipä ole pelkoa, että hän huomaisi muutokset. Aika mystistä tuo miesten maailma, missähän kuplassa he elävät, toisaalta hyvä näin. Maalin sävy on kyllä kaunis ja nyt ruokailutila näyttää kotoisammalta, tykkään.

      Poista